LOHJA | Kun energian hinta nousee, käyttökelpoiset vaihtoehtoratkaisut ovat yhä suositumpia kuluttajien keskuudessa. St1 Energiamarketin myyntipäällikkö Jussi Salo kertoo, että maalämpö on yhä useammalle vaihtoehto kodin lämmittämiseen, oli kyse sitten ...
Yhdistymishallitus repi päätöksensä auki torstaina. Äänestyksen jälkeen uudessa organisaatiossa toimialoja onkin viisi. Samalla toimialajohtajien määrä nousee neljästä viiteen. Yhdistymishallituksen piti alunperin nimetä torstaina uuden kunnan ...
LOHJA | Lohjan Kauppakatu sai uutta houkuttelevuutta, kun juuri valmistuneeseen Lohjan Lyyraan siirtyneet yrittäjät avasivat ovensa. Viimeisenä avaa tänään vaatetusliike Hampton. Lisää näkyvyyttä haki Kauppakadulta myös töitä ja työntekijöitä välittävä ...
LOHJA | Peliko Oy:n entinen omistaja Esko Eronen on pelastanut jälkipolville aimo annoksen kuvallista historiaa: isoissa mapeissa on tallella postikorttien, lastenkirjakuvitusten ja paperinukkien alkuperäisiä piirroksia, joista vanhimmat ovat ...
LOHJA | Mäntynummen koulun rehtori Hannu Kononen myhäilee tyytyväisenä, eikä ihme. On ilo esitellä vuonna 1977 valmistunutta koulutaloa saneerauksen jälkeen, kun kaikki on siistiä, värimaailma on kaunis, tilat on suunniteltu tehokkaiksi ja nykyaikainen ...
LOHJA | Lohjan Hanmoodon puheenjohtaja Mikko Niemi, 33, ja varapuheenjohtaja Jukka Suvanto, 22, näyttävät esimerkillisesti mallia seuransa jäsenille ja muillekin. Kaksikko on valittu hoijeonmoosoolin maajoukkueeseen, jonka päätähtäin on MM-kilpailut ...
LOHJA | Lohjan Hanmoodo ry täyttää tänä vuonna 10 vuotta, ja vaihtaa saman tien nimensä Lohjan Moodoksi. Syynä on hoijeonmoosoolin tulo seuran ohjelmaan viime syksynä. – Haluamme tarjota lohjalaisille mahdollisuuden harrastaa, liikkua ja saada mukavia ...
LOHJA | Lohjalainen Pekka Virtakoivu on veteraanien SM-hiihtojen kisaisäntä Vihdissä ja ex-lohjalainen 1992 olympiavoittaja Marjut Rolig kisaemäntä. Moninkertainen veteraanien maailmanmestari Virtakoivu, 62, hiihtäisi mieluummin Vihdissä kuin olisi ...
