B&B Pinus
Tuukkalan Tila B&B
Kyyhkylä Manor
Hotel Uusikuu
Cumulus MikkeliAiemmin rinteet on keskuksen koko 28-vuotisen historian ajan avattu reilusti ennen joulua. Eli vaikka talvikausi supistui lyhyemmäksi, asiakkaat ottivat siitä selvästi kaiken irti”, kertoo tiedotteessa HimosLomien toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju.
Mäntyharjun kunta palkkaa projektipäällikön, jonka tehtävä on vastata Mäntyharjun keskustan kehittämisestä. Projektipäällikön työsuhde alkaa elokuussa ja jatkuu tammikuulle 2014. Projektipäällikkö saa käyttöönsä 203 000 euroa, josta EU-tukea on 70 ...
Porvoon Museorautatie ry järjestää lauantaina yleisöajon Savonradalla välillä Kouvola–Mäntyharju–Ristiina–Kouvola. Juna koostuu Dm7-moottorivaunuista eli lättähatuista. Välipysähdykset ovat Selänpäässä, Hillosensalmella ja Mäntyharjulla.
Kakkosena tilastossa on Mäntyharju, jossa on lotottu keskimäärin yksi suurvoitto 2305 asukasta kohden. Kolmantena on Juva, jossa lottovoittajia on yksi 2468 asukasta kohden. Neljäntenä voittotilastossa on Savonlinna ja viidentenä Joroinen.
Niin, Mäntyharju ja Savitaipale eivät omaa resursseja sisällyttää Suomenniemi kuntaansa, kun niiden omakin tulevaisuus on veitsenterällä. Muukkosen näkökulmasta kenties ainoa vaihtoehtoratkaisu olisi voinut syntyä Lappeenranta-vetoisesti.